Hyppää sisältöön

Rakennamme kaupunkiradan Leppävaaran ja Kauklahden välille

Kuva: Espoon kaupunki / Pasi Hornamo

Eteneminen

Aikataulussa
  • Luonnos

  • Ei aloitettu

  • Suunnittelu

  • Toteutus

  • Valmis

Espoon kaupunkirata tuo kaksi lisäraidetta Leppävaaran ja Kauklahden välille. Se parantaa entisestään Espoon keskuksen ja Leppävaaran joukkoliikenneyhteyksiä.

Kuvaus

Espoon kaupunkirata

Espoon kaupunkirata on Espoon, Kauniaisten ja Väyläviraston yhteinen hanke, jossa rakennetaan uusi raidepari Leppävaarasta Kauklahteen. Uudet raiteet parantavat Turun suunnan kaukoliikenteen sekä Karjaan, Kirkkonummen ja Espoon lähiliikenteen täsmällisyyttä ja sujuvuutta osana pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmää. Kaupunkiradan toteuttaminen edistää merkittävästi Espoon viiden kaupunkikeskuksen kestävää kehittämistä ja on tärkeä etappi matkalla kohti päästötöntä liikkumista.

Uudet raiteet tulevat sijoittumaan nykyisten raiteiden yhteyteen siten, että tulevaisuudessa eteläinen raidepari palvelee lähiliikennettä ja pohjoinen raidepari on kaukoliikenteen käytössä. Yhteysvälillä olevien liikennepaikkojen asemaympäristöjä tullaan myös kehittämään ratasuunnitelman mukaisesti esimerkiksi yhteyksiä ja liityntäpysäköintiä parantaen.

Ratahankkeen yhteydessä toteutetaan Espoon kaupungin omia erillishankkeita, kuten Rantaradanbaana jalankulku- ja pyöräliikenteelle sekä uusia yli- ja alikulkuja radan yhteyteen. Kaupunkirata ja siihen liittyvät erillishankkeet huomioidaan myös kaupunkikeskushankkeiden yhteydessä mm. Kerassa ja Kauklahdessa.

Kaupunkiradan rakennussuunnittelu on käynnistynyt keväällä 2021 jatkuen vuoteen 2023. Rakentaminen aloitetaan vuonna 2022 ja rata valmistuu 2028. Kokonaiskustannus on 275 miljoonaa euroa (vuoden 2019 kustannustaso, MAKU 130), joka jakautuu 50 % Väylälle, 40 % Espoolle ja 10 % Kauniaisille. Rahoitusta on saatu EU:lta CEF-tuen muodossa. Hanketta vetää Väylävirasto ja varsinainen suunnittelutyö tehdään konsulttien toimesta.

Ihminen juoksee juoksuradalla, taustalla juna ja Leppävaaran rakennuksia, piirroskuva.

Lue lisää

Tehtävät

Mitä on tehtävä?

  • Tehtävä30.12.2023

    Rakentamissuunnitelma

  • Tehtävä31.12.2028

    Rakentaminen

    Ratarakentamisen yhteydessä Espoon kaupungin on tarkoitus toteuttaa erillisiä katu- ja siltahankkeita noin 40 miljoonan euron arvosta.  Espoon ja Kauniaisten kaupunkien on tarkoitus yhdessä toteuttaa pyöräilyn laatukäytävä eli Baana koko ratahankkeen osuudelle Leppävaara–Kauklahti, Baanan kustannusarvio on noin 15 miljoonaa euroa (MAKU 130, 2010=100).

Yhteenveto ja yhteystiedot

Aikajänne

1.1.2021 → 31.12.2028
  • Kustannusarvio

    > 100 000 €
Tietoja päivitetty 03.10.2023

Miten tämä toimenpide vaikuttaa tavoitteeseen?