Hyppää sisältöön

Edistämme lasten ja nuorten kestävää liikkumista

Kuva: Espoon kaupunki / Tuire Ruokosuo

Eteneminen

Aikataulussa
  • Luonnos

  • Ei aloitettu

  • Suunnittelu

  • Toteutus

  • Jatkuva

Kuvaus

Edistämme lasten ja nuorten kestävää liikkumista asennekasvatuksella. Espoo on tunnistanut asennekasvatuksen merkityksen pitkän aikavälin tulosten saavuttamiseksi. Espoo pyrkii luomaan päiväkodeissa ja kouluissa pyöräilyyn sekä kestävään liikkumiseen kannustavaa ilmapiiriä.

Kaksi nuorta seisoo vierekkäin kädet takin taskuissa, piirroskuva.

Tehtävät

Mitä on tehtävä?

  • Tehtävä31.5.2024

    Varhaiskasvatuksessa toteutetaan varhaiskasvatuksen omaa pyöräilyviikkoa, jolla innostetaan henkilöstöä pyöräilykasvatukseen yhdessä perheiden kanssa.

    Pyöräilyviikkoa vietetään joka kevät. Osa yksiköistä hyödyntää materiaaleja ja toteuttaa pyöräilyviikon sekä syksyllä että keväällä.

  • Tehtävä31.5.2024

    Varhaiskasvatuksessa pyörällä liikkuminen tulee tutuksi myös Muksubussien kyydissä

    Muksubussi on sähköavusteinen laatikkopyörä, jolla voi kuljettaa 6-8 lasta. Muksubusseja on käytössä kolme ja niiden sijoituspaikkoja vaihdellaan.

  • Tehtävä31.5.2024

    Perusopetuksen hankkeessa "Myötätuulta ja turbulenssia Espoon perusopetuksen ilmasto- ja kestävyyskasvatukseen" kehitetään keinoja edistää lasten ja nuorten kestävää liikkumista.

  • Tehtävä31.7.2024

    Perusopetuksessa pyritään järjestämään kerhotoimintaa lapsille ja nuorille koulupäivän yhteyteen koulun tiloissa, mikä vähentää erillisten kuljetusten tarvetta.

  • Tehtävä31.7.2024

    Suomenkielisessä perusopetuksessa kestävän kehityksen toimenpidesitoumus on kiinteä osa koulun lukuvuosisuunnitelmaa. Koulu huolehtii, että toimenpidesitoumus on sivustolla https://sitoumus2050.fi/

    Osa näistä toimenpidesitoumuksista edistää lasten ja nuorten kestävää liikkumista.

  • Tehtävä31.7.2024

    Perusopetuksessa noudatetaan lähikouluperiaatetta. Kaikkien oppilaiden koulumatkojen tulee olla mahdollisimman lyhyitä, mikä edistää liikkumista kävellen tai pyöräillen.

  • Tehtävä31.7.2024

    Suomenkielisessä perusopetuksessa edistetään alakoululaisten pyöräilytaitojen kehittymistä.

  • Tehtävä31.12.2024

    Nuorisopalveluiden kerho-, leiri- ja kesätoiminnoissa edistetään lasten ja nuorten kestävää liikkumista.

  • Tehtävä31.12.2024

    Nuorisopalveluissa toteutetaan toimintaa myös luontoympäristössä ja tuodaan esille sen hyvinvointivaikutuksia.

  • Tehtävä31.5.2025

    Suomenkielisessä perusopetuksessa kestävän kehityksen kasvatuksen kehittäjäopettaja edistää opettajien osaamista keinoista edistää lasten ja nuorten kestävää liikkumista.

Yhteenveto ja yhteystiedot

Aikajänne

Jatkuva

Vastuuorganisaatiot

Tietoja päivitetty 01.09.2023

Miten tämä toimenpide vaikuttaa tavoitteeseen?