Hyppää sisältöön
Kuva: Espoon kaupunki / Tuire Ruokosuo

Eteneminen

Aikataulussa
  • Luonnos

  • Ei aloitettu

  • Suunnittelu

  • Toteutus

  • Valmis

Ohjaamme kaavoituksella työvoimaintensiivisiä ja palvelualan työpaikkoja keskustoihin ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien varsille.

Kuvaus

Kaavoitamme työpaikkoja keskustoihin ja joukkoliikenneyhteyksien varsille, jotta asukkaat voisivat kulkea työhön ja asioimaan mahdollisimman paljon kävellen, pyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla. Keskeisille paikoilla sijaitsevat työpaikat ja palvelut myös vähentävät liikkumistarvetta sekä kasvattavat kaupungin työpaikkaomavaraisuutta. Tämä vähentää tarvetta seudullisiin työmatkoihin.

Jotta voimme ohjata työpaikkoja ja palveluja oikeisiin sijainteihin, kartutamme kaupunkisuunnittelussa jatkuvasti tietopohjaa elinkeinoalueiden ja palvelujen nykytilasta ja tulevaisuuden tarpeista. Tietopohjan avulla pidämme huolta riittävästä työpaikkavarannosta ja työpaikkojen hyvästä saavutettavuudesta.

Nainen kävelee salkku kädessään ja vilkuttaa toisella kädellä, piirroskuva.

Tehtävät

Mitä on tehty?

  • Tehty16.08.2023

    Maarinkulma 220301 asemakaavan muutos

    Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa toimisto- sekä korkeakoulun ja tutkimuslaitosten rakennusten korttelialueen täydentäminen ja sitä palvelevan pysäköintilaitoksen rakentaminen. Kaava on tullut voimaan 16.8.2023.

  • Tehty07.06.2023

    Soukan liiketalo 411309 asemakaavan muutos

    Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa uusien asuin- ja liikerakennusten rakentaminen nykyisen liikekorttelin ja yleisen pysäköinnin alueelle. Suunnittelualue sijaitsee Ala-Soukassa Soukanraitin ja Soukantien välissä. Kaava on tullut voimaan 7.6.2023.

  • Tehty29.03.2023

    Karakallion keskusta 131609 asemakaavan muutos

    Asemakaavan muutoksessa Karakallioon muodostuu tiivis, kaupunkikuvallisesti korkeatasoisen keskustakortteli, johon sijoittuu asumista, liiketiloja sekä pysäköintitalo. Kaava on tullut voimaan 29.3.2023.

  • Tehty21.12.2022

    Rusthollinrinne 440714 asemakaavan muutos

    Osana Finnoon aluekehittämistä alueen pohjoisosiin suunnitellaan asuin- ja työpaikkarakentamista sekä asukkaille tarkoitettua puistoaluetta. Kaava on tullut voimaan 21.12.2022.

  • Tehty23.11.2022

    Kiiltokallio 240306 asemakaavan muutos

    Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sallia ryhmäkodin ja tukiasuntojen rakentaminen alueelle. Suunnittelualue sijaitsee Mankkaan keskustassa vastapäätä liikekeskusta. Kaava on tullut voimaan 23.11.2022.

  • Tehty26.10.2022

    Jorvi 630205 asemakaavan muutos

    Asemakaavan muutoksen tavoitteena on turvata sairaalatoimintojen kehittyminen ja säilyminen, tarvittava laajentuminen sekä nykyisten tilojen modernisointi. Kaava on tullut voimaan 26.10.2022.

  • Tehty12.10.2022

    Tapiolan urheilupuisto 210807 asemakaavan muutos

    Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan Tapiolan urheilupuiston alueen kehittäminen yhä monipuolisemmaksi urheilupalvelujen keskittymäksi uusilla urheilupalvelurakennuksilla – stadionilla, monitoimihallilla ja mailapelihallilla. Samalla alueelle suunnitellaan myös asuntoja ja hotelli Koivu-Mankkaan tien varteen. Kaava on tullut voimaan 12.10.2022.

  • Tehty16.02.2022

    Ruukinhuhta 420123 asemakaavan muutos

    Kiviruukin eteläosaan suunnitellaan monipuolinen opisto-, tutkimus- ja yrityskortteli. Kiviruukinaukiolta ja Kiviruukinkadulta suunnitellaan keskeiset kulkuyhteydet Kivenlahden metrokeskukseen. Kaava on tullut voimaan 16.2.2022.

  • Tehty16.02.2022

    Maarintie 221005 asemakaavan muutos

    Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on muuttaa rakennusten käyttötarkoitusta siten, että se sallii opetus- ja tutkimustoiminnan lisäksi toimistokäytön ja julkiset rakennukset. Samalla suunnitellaan ratkaisu vielä käyttämättömälle rakennusoikeudelle ja lopputilanteen edellyttämille autopaikoille. Suunnittelussa huomioidaan suunnittelualueen läheisyydessä sijaitseva Laajalahden Natura-alue. Kaava on tullut voimaan 16.2.2022.

  • Tehty16.02.2022

    Keilaniemi 220838 asemakaavan muutos

    Keilaniementien varteen, metroaseman ja rakentuvan pikaraitiotien varrelle suunnitellaan korkeaa liike-, asuin- ja toimistorakennusta. Suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota kävely- ja oleskeluympäristöön. Julkisiin tiloihin aukeavia liike- ja palvelutiloja lisätään. Keilaniementien yli kulkevan betonikannen päälle rakennetun puiston ja katutason välisiä yhteyksiä kehitetään. Kaava on tullut voimaan 16.2.2022.

  • Tehty24.11.2021

    Kera 130140 asemakaavan muutos

    Keran asemakaavoituksen tavoitteena on muodostaa Kerasta kaupunkimainen uusi paikalliskeskus, jossa kerrostalot ja koulut sijoittuvat Keran aseman molemmin puolin. Kaava on tullut voimaan 24.11.2021.

  • Tehty24.11.2021

    Maarinranta 220902 asemakaavan muutos

    Asemakaavan muutoksen tavoitteena on korttelin täydennysrakentaminen. Alue sijaitsee Otaniemessä Laajalahden merialueen läheisyydessä, Maarinrannan puistoalueen ja Otakaaren välissä. Täydennysrakentaminen selkeyttää aluetta ja kehittää sitä yliopiston tarpeita varten. Suunnittelussa huomioidaan mm. läheinen Natura-alue ja Otaniemen liito-oravien elinolosuhteet. Kaava on tullut voimaan 24.11.2021.

  • Tehty31.03.2021

    Keilalahdenportti 220835 asemakaavan muutos

    Keilaniemen eteläosaan suunnitellaan korkeatasoista puurakenteista toimistotaloa. Muutos on osa Keilaniemen kehittymistä kansainväliseksi yritys-, tutkimus- ja innovaatioalueeksi. Kaava on tullut voimaan 31.3.2021.

  • Tehty17.03.2021

    Keilaniemenranta 220833 asemakaavan muutos

    Asemakaavan muutoksessa mahdollistetaan Keilaniemenrantaan toimisto- ja hotellitorni sekä asuin-, palvelu- ja liikerakentamista. Kaava on tullut voimaan 17.3.2021.

Yhteenveto ja yhteystiedot

Aikajänne

Jatkuva

Vastuuorganisaatiot

Tietoja päivitetty 21.08.2023

Miten tämä toimenpide vaikuttaa tavoitteeseen?