Hoppa till huvudinnehåll

Vähennämme liikenteen päästöjä lisäämällä etätyötä sekä palveluita

Bild: Espoon kaupunki / Olli Urpela

Framsteg

I tid
  • Utkast
  • Ej påbörjad
  • Planering
  • Genomförande
  • Ständig

Beskrivning

Ennen koronapandemiaa hallinnon tehtävissä ei tehty juuri ollenkaan etätyötä tai se oli tarkkaan rajattua muutamiin päiviin vuodessa. Etätyön tekemisestä ei ole tarjolla tilastotietoa, mutta hallinnon tehtävissä ja pelkästään henkilöstöyksikössä etätyön tekeminen on kasvanut merkittävästi koronapandemian aikana. Etätyöstä on muodostunut pysyvä työn tekemisen tapa.

Henkilöstöyksikössä on uudistettu koko kaupunkia koskeva etätyöohje ja intranetissä on tarjolla vinkkejä sekä lisätietoa mm. etäfasilitointiin, työergonomiaan ja hybridityön johtamiseen. Etätyön tekeminen vähentää työmatkaliikenteen päästöjä.

Myös etätulkkausten osuus on lisääntynyt ja tavoitteena on kasvattaa sitä entisestään. Vuonna 2019 noin 18 prosenttia tulkkauksista tehtiin etänä, mutta vuonna 2021 jo lähes 90 prosenttia tulkkauksista oli etätulkkauksia. Etätulkkaus säästää työaikaa ja vähentää liikennöintiä. Etätulkkauksessa tulkki ei tule paikan päälle, vaan joko vain tulkki tai sekä tulkki että tulkattava ovat etäyhteyden päässä.

Etätulkkauksesta käytettiin pandemia-aikana erittäin paljon, tautitilanteen helpottuessa on havaittavissa halua palata läsnäolotulkkauksiin. Tämä ei ole ihanteellista paitsi tulkkien ajankäytön ja tulkkauksen saatavuuden kannalta, kuin myöskään kustannusten sekä matkustamisesta aiheutuvien päästöjen vuoksi. Siksi toivomme voivamme kannustaa tulkkausten käyttäjiä edelleen suosimaan etäpalveluita.

Uppgifter

Vad gör vi?

  • Att göra2023-09-11

    Kannustamme suosimaan etätulkkausta

    Tilaajia kehotetaan suosimaan etätulkkausta ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan etätulkkausta, ja käyttämään läsnäolotulkkausta vain tarpeen mukaan. Nostamme ohjeistuksessa esille myös ilmastonäkökohtia taloudellisen kestävyyden sekä saatavuusnäkökohtien lisäksi.

Vad har gjorts?

  • Gjort2023-06-01

    Espoon kaupungin etätyöohje on uudistettu

    HR -yksikössä on uudistettu etätyöohje ja intranetissä on tarjolla vinkkejä sekä lisätietoa mm. etäfasilitointiin, työergonomiaan ja hybridityön johtamiseen. Lisätietoja.

Sammanfattning och kontakter

Tidslinje

Ständig
Information uppdaterad 2023-09-25

Hur denna åtgärd bidrar till resultatet?