Hyppää sisältöön
Kuva: Espoon kaupunki

Espoon ilmastotavoite

Espoon kaupungin kunnianhimoinen tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Espoon hiilineutraalius tarkoittaa sitä, että kaupunki tuottaa vain sen verran kasvihuonekaasupäästöjä, kuin se voi ilmakehästä sitoa hiilinieluihin. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä vuosittaisia päästöjä vähennetään vuoden 1990 tasosta 80 prosenttia ja loput 20 prosenttia sitoutuu kaupungin omiin hiilinieluihin. Hiilineutraalius on osa Espoo-tarinaa.

Ilmastovahtiin kirjatut toimenpiteet perustuvat Espoon kaupungin kestävän energian ja ilmaston toimenpideohjelmaan (Sustainable Energy and Climate Action Plan, SECAP). SECAP-toimenpideohjelma sisältää 80 melko karkeasti kuvattua toimenpidettä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Ilmastovahtiin on kuitenkin kirjattu 111 toimenpidettä, sillä SECAP-ohjelman toimenpiteet on vahtia varten pilkottu pienemmiksi osiksi, joiden edistymistä ja valmistumista on helpompi seurata.

SECAP-ohjelma on keskeinen Espoon kaupunginjohtajan allekirjoittaman Kaupunginjohtajien ilmastosopimuksen (Global Covenant of Mayors for Climate and Energy) toimeenpanoväline. Ilmastosopimuksen allekirjoittaneet kaupunginjohtajat sitoutuvat tukemaan Euroopan Unionin asettamia 40 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2030 mennessä. Espoon tavoite on kuitenkin tätä kunnianhimoisempi: Espoon tavoite on olla täysin hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Yhdessa_rakentamassa

Espoon kaupunki toteuttaa ilmastotyötään ja tukee hiilineutraaliustavoitettaan erilaisten sopimusten, selvitysten ja ohjelmien avulla.

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä on allekirjoittanut Kaupunginjohtajien ilmastosopimuksen (Global Covenant of Mayors for Climate and Energy) vuonna 2018 kaupunginhallituksen yksimielisen päätöksen jälkeen. Sopimus velvoittaa allekirjoittaneet kaupunginjohtajat tukemaan Euroopan Unionin asettamia 40 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2030 mennessä. Sopimuksen keskeinen toimeenpanoväline on Kestävän energian ja ilmaston toimenpideohjelma (Sustainable Energy and Climate Action Plan, SECAP). Ilmastovahtiin kirjatut toimenpiteet perustuvat Espoon kaupungin SECAP-ohjelmaan.

Espoo on sitoutunut saavuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals, SDG:t) edelläkävijänä vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteena on taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä Espoo. Monet ilmastotoimenpiteet edistävät myös kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista, ja nämä tavoitteet on myös merkitty ilmastovahdin toimenpiteiden yhteyteen.

Kestävä Espoo -ohjelma on Espoon kaupungin poikkihallinnollinen kehittämisohjelma valtuustokaudelle 2021–2025. Kehittämisohjelmat ovat yksi tärkeä keino Espoo-tarinan toteuttamisessa. Ohjelmilla etsitään ratkaisuja valtuustokauden keskeisiin poikkihallinnollisiin kehittämiskokonaisuuksiin ja haasteisiin. Kestävän kehityksen ohjelmatyölle kuluva valtuustokausi on jo kolmas peräkkäinen.

Kestävän kehityksen ohjelmatyöllä tuetaan Espoon tavoitetta toimia globaalina esimerkkinä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa sekä olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Valtuusto on asettanut Kestävä Espoo -ohjelmalle viisi hyötytavoitetta, joiden avulla vahvistetaan kestävää kasvua jatkossakin. Tavoitteiden saavuttamiseksi kaupunki kehittää yhdessä yritysten ja muiden kumppaneiden kanssa ratkaisuja, jotka toimivat esimerkkeinä tulevaisuuden hiilineutraalista kaupunkielämästä.

Ohjelman tavoitteita edistetään viidessä kehittämiskokonaisuudessa, jotka ovat liikenne, energia, kiertotalous ja kestävä elämäntapa, kestävä maankäyttö ja rakentaminen sekä lähiluonto ja luonnon monimuotoisuus. Ohjelma kokoaa kaupungin oman ja Espoo-yhteisön kanssa tehtävän ilmastotyön Hiilineutraali Espoo 2030 -tiekartaksi vuoden 2022 aikana.

Euroopan Unionin uuden tutkimus- ja innovaatio-ohjelman, Horisontti Euroopan (sivu vain englanniksi), merkittävimpiä uudistuksia ovat missiot, joilla unioni haluaa ratkaista globaaleja ja yhteiskunnallisia haasteita. Missioiden toteutumista tuetaan merkittävällä kehittämisrahoituksella. Yksi viidestä missiosta on "100 ilmastoneutraalia ja älykästä kaupunkia vuoteen 2030 mennessä" (sivu vain englanniksi). Mukaan valitut kaupungit sitoutuvat saavuttamaan hiilineutraaliuden vuonna 2030 ja toimivat kokeilu- ja innovaatiokeskuksina ratkaisuille, joiden avulla kaikki Euroopan kaupungit voivat saavuttaa samat tavoitteet vuoteen 2050 mennessä.

Espoon valinta sadan edelläkävijän joukkoon vahvistaa Espoon asemaa yhtenä johtavista eurooppalaisista ilmastokaupungeista. Mission keskeisenä työkaluna toimii Kaupunkien ilmastosopimus, Climate City Contract (CCC). Espoossa ilmastosopimus kytketään osaksi Kestävä Espoo -ohjelman toteutusta ja Hiilineutraali Espoo 2030 -tiekartan valmistelua. Sopimus valmistellaan yhdessä paikallisten yritysten ja muiden sidosryhmien ja asukkaiden kanssa.

Espoon kaupunki ja kaupungin alueella kaukolämmön tuottava energiayhtiö Fortum ovat sitoutuneet hiilineutraaliin kaukolämmöntuotantoon vuoteen 2030 mennessä. Kivihiilen käytöstä kaukolämmöntuotannossa luovutaan kokonaan vuoden 2025 aikana. Rakennusten lämmitys tuottaa merkittävän osan kaupungin kasvihuonekaasupäästöistä.

Espoon kaupunki on sitoutunut Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen (KETS) 2017–2025. Sopimus tukee Suomen energia- ja ilmastostrategian sekä Espoon ilmastotavoitteiden toteutumista edistämällä energiatehokkuutta ja uusiutuvan energian käyttöön liittyviä toimenpiteitä. Sopimuksen keskeisenä tavoitteena on vähentää kokonaisenergiankulutusta 7,5 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoden 2025 loppuun mennessä. Sähkönkulutus tuottaa merkittävän osan kaupungin kasvihuonekaasupäästöistä.

Espoon kaupungin omistama Espoon Asunnot on sitoutunut kiinteistöalan energia-tehokkuussopimukseen kuuluvaan Vuokra-asuntoyhteisöjen VAETS-toimenpideohjelmaan 2017–2025. Sopimuksen keskeisenä tavoitteena on vähentää kokonaisenergiankulutusta 7,5 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoden 2025 loppuun mennessä. Sähkönkulutus tuottaa merkittävän osan kaupungin kasvihuonekaasupäästöistä.

Espoon kaupunki on sitoutunut Euroopan laajuiseen Circular Cities Declaration -kiertotaloussitoumukseen, jonka kymmenen tavoitetta edistävät kaupungin kiertotalouden ja kestävän kehityksen toteutumista. Kiertotaloussitoumuksen tavoitteet tukevat Espoon päämäärää olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä sekä saavuttaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteet edelläkävijäkaupunkina.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) ja pääkaupunkiseudun kunnat julkaisivat helmikuussa 2021 yhteisen hiilinieluselvityksen. Selvitys määritti ja mittasi kaupunkien hiilinielut ja -varastot. Suurimmat hiilinielut ja -varastot ovat metsien maaperä sekä kasvillisuus. Espoon hiilinielut olivat selvityksen aineiston keräämisen hetkellä niin suuret, että ne riittäisivät sitomaan vuoden 2030 tavoitteelliset kasvihuonekaasupäästöt kokonaan. Kaupungin hiilinielujen ja -varastojen määrään voidaan vaikuttaa kaupunkisuunnittelun ratkaisuilla.

Espoon ilmastonmuutokseen sopeutumisen toimenpidesuunnitelma 2022–2027 pohjautuu vuonna 2019 laadittuun Espoon kestävän energian ja ilmaston toimintasuunnitelmaan (SECAP). SECAPissa listattujen toimenpiteiden toteuttamista on avattu tehtäviksi, jotka on koottu toimenpidesuunnitelmaksi. Toimenpidesuunnitelma sitouttaa kaupungin ilmastonmuutokseen varautumista ja sopeutumista parantavien tehtävien toteuttamiseen.

Toteuttaminen on tavoitteena saada käyntiin valtuustokaudella 2021–2025 ja toteutumista seurataan vuosittain Espoon ilmastonmuutokseen sopeutumisen työryhmässä, johon kuuluu asiantuntijoita kaupungin eri tulosyksiköistä. Toimenpidesuunnitelman tehtävät ja seurantaindikaattorit täydentyvät Espoon ilmastonmuutoksen hillinnän työn edetessä ja uuden tutkimustiedon mukaan.

Monimuotoinen luonto turvaa toimivat ekosysteemit, jotka osaltaan mahdollistavat myös ilmastonmuutoksen tasapainottamisen. Luonnonsuojelun toimenpiteet eli LuonTo on laaja hanke, joka aloitettiin vuonna 2018. Sen tavoitteena on luonnon arvojen ja monimuotoisuuden turvaaminen ja edistäminen paikallisesti Espoon alueella, noudattaen kansainvälisiä ja valtakunnallisia velvoitteita ja tavoitteita sekä toteuttaen Espoo-tarinaa. Hankkeessa selvitettiin ja määritettiin keinoja olemassa olevien suojelukohteiden tukemiseksi sekä luonnonsuojeluverkoston alueelliselle ja laadulliselle täydentämiselle. LuonTo-projektin osa-alueet ovat Ekologisen verkoston nykytilaselvitys (EVN), Luonnon monimuotoisuuden toimenpideohjelma sekä Espoon käytännöt luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi.